Olemme osa Coronariaa

Musiikin vaikutus näkyy aivoissa

Kirjoittaja musiikkiterapeutti Päivä Saukko Musiikki vaikuttaa ihmisiin. Sen huomaavat päivittäin musiikin ammattilaiset ja kaikki muutkin ihmiset, joille musiikki on tärkeä osa elämää. Musiikin vaikutukset tuntuvat sekä kehossa että pään sisällä. Musiikki voi rentouttaa tai piristää. Musiikki tuo mieleen tunteita, muistoja ja mielikuvia. Musiikki yhdistää ihmisiä ja tuottaa hyvää mieltä. Musiikki on myös monipuolinen kuntoutuksen väline. Osallistuin viime kesänä erittäin mielenkiintoiseen symposiumiin Helsingin yliopistolla. Se oli nimeltään Neurodynamics of language and music. Järjestäjänä toimi monitieteinen tutkimusverkosto CICERO Learning. Kahden päivän aikana yli 40 kansainvälistä tutkijaa esitteli viimeaikaisia tutkimuksiaan. Kaikki esitykset käsittelivät eri näkökulmista sitä, miten kieli ja musiikki prosessoituvat aivoissa. Musiikki kiinnostaa aivotutkijoita, koska se aktivoi kuuloaivokuoren lisäksi hyvin laajasti muitakin aivoalueita. Aivotutkijoiden mittausmenetelmillä voidaan tutkia aivojen rakenteita ja sähköistä toimintaa. Ennen ja jälkeen -mittausten avulla havaitaan, onko jotain muutosta tapahtunut esim. musiikin harrastamisen tai musiikkia hyödyntäneen kuntoutuksen seurauksena. Professori Mari Tervaniemi Kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä on tutkinut mm. musiikin ammattilaisia ja harrastajia. Hänen mukaansa tutkimusnäyttöä on nyt kertynyt riittävästi todistamaan, että musiikki tuottaa sekä rakenteellisia että toiminnallisia muutoksia aivoissa. Symposiumissa sai hyvän kuvan siitä, kuinka paljon ja monipuolisesti Suomessa todella tehdään musiikkiin liittyvää aivotutkimusta. Mitä aivoissa tapahtuu, kun improvisoidaan yhdessä eli osallistutaan musiikilliseen ”keskusteluun” soittimilla? Edistääkö miellyttävän musiikin kuuntelu oppimista? Onko musiikkiin perustuvasta kuntoutuksesta hyötyä kuulovammaisille lapsille – entä AVH-kuntoutujille? Musiikkiterapeuttina voin ilokseni todeta, että aivotutkijat ovat jo tehneet jonkin verran yhteistyötä musiikkiterapeuttien kanssa sekä Suomessa että muualla maailmassa. Kuntoutuksen tutkimuksessa on omat haasteensa, mutta odotan innolla, että tutkimusyhteistyö jatkuu. Minä olen ainakin valmis lähtemään mukaan, jos tilaisuus tarjoutuu. Päivi Saukko FT, musiikkiterapeutti,...

Kerrontataidot ja StripDesigner

Kirjoittaja toimintaterapeutti Katja Koski Sarjakuvien tekeminen on kivaa! Ja niiden avulla voi harjoitella kerrontataitoja. StripDesigner on iPadille tehty sarjakuvanteko-ohjelma. Ohjelma antaa valmiita tyhjiä sarjakuvapohjia johoin voi lisätä valokuvia, piirroksia, kuvia suoraan kamerasta. Näihin kuviin voi lisätä puhekuplia, tarinaa eteenpäin vieviä tekstilaatikoita ja kuvallisisa äänitehosteita. Tässä esimerkki StriDesignerillä tehdystä sarjakuvista: (Valokuvat papunetistä) Vinkkejä harjoitteluun: – lukekaa kirjasta sivu, ottakaa kuva siitä, laittakaa se ruutuun. kysy lapselta, mitä kirjassa tapahtui, sanoiko joku jotain? Kirjoittakaa yhdessä. – leikkikää lapsen lempileikkiä, valokuvatkaa sitä, viekää kuvat sarjakuvaan, kertokaa, mitä leikissä tapahtui – kirjoittamista harjoittelevat kirjoittavat itse, harjoittelukumppani auttaa vieressä ihania sarjakuvatekohetkiä, t....

Hyvää Ystävänpäivää!

Kirjoittaja toimintaterapeutti Mirja Linjama HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! Joka aamu herätessä on mietittävä, mitä hyvää tänään voisi tehdä: sillä kun aurinko laskee, se vie mennessään palan elämästäni. – Kiinalainen viisaus IPadin kätevällä sovelluksella Strip Design on mukava tehdä omanlaisia kortteja, sarjakuvia tai kotiohjeita asiakkaille kuvan ja tekstin kera erilaisiin tilanteisiin. Synttärisankarille voi kirjoittaa runojakin, kun varaa tekstilaatikon puhekuplan sijaan. Tässä muutama pikavinkki: Ensin kannattaa ottaa Templatesta yhden kuvan malli ja sitten Pages, josta Layoutti. Layoutista löytyy Add Cell ja sieltä tekstilaatikko. Jos tekstilaatikoita syntyy liikaa on niitä helppo poistaa. Minulle se ei heti avautunut ja tuskailin useiden laatikoiden kanssa ja mietin, miten kortintekeminen pysyisi hallinnassa. Yleensä tekstilaatikoita tai kuvalaatikoita syntyy useampia, jos ottaa useamman kuvan templatin. Jos siis et haluat kahta kuvalaatikkoa, niin täppää toista kuvalaatikkoa. Tällöin laatikon kulmaan ilmestyy punainen ruksi, josta ylimääräisen laatikon voi poistaa. Siitä vaan Strippaamaan...