Olemme osa Coronariaa

Mitä suomen lastenneurologisen yhdistyksen ”lasten ja nuoren hyvä kuntoutus” – suositus ei huomannut?

Olin hyvin otettu siitä, että Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen ”Lasten ja nuoren hyvä kuntoutus” -pamfletissa/suosituksessa oli viite väitöskirjaani. Näin he puhuivat epäsuorasta terapiasta:

Näin he siitä puhuivat:

”Koulun alkaessa kuntoutuksen pääpainon tulee vähitellen siirtyä lääkinnällisestä kuntoutuksesta koulun antamalle opetukselliselle kuntoutukselle ja erilaisille vapaa-ajan toiminnoille. Yksilöllisten kuntoutustoimenpiteiden sisällössä ja toteutuksessa on huomioitava niin lääkinnällisen kuin pedagogisen kuntoutuksen tavoitteet, tarpeet sekä toteutumisen edellytykset. Tämä mahdollistuu ohjauksen tai epäsuoran terapian kautta. Siinä vahvistetaan esimerkiksi lapsen arkeen osallistuvien ihmisten kuten vanhempien, opettajien ja avustajien taitoja vastavuoroisesti kommunikoida kehitysvammaisen tai vaikeasti kielihäiriöisen kanssa. Nuorten kuntoutumisessa korostuvat erityisesti itsenäistymiseen ja aktiiviseen osallistumiseen suuntaavat tavoitteet.” (s.3, mä boldasin tuon kohdan, ei ollut virallisessa raportissa boldattuna)

Mutta nyt jäi tuntumaan siltä, että jokin osio jäi lastenneurologeilta lukematta väitöskirjastani.

Nimittäin se, että epäsuora terapia ei ole todellakaan niin yksinkertaista hommaa. Epäsuorassa terapiassa pyritään muuttamaan lähi-ihmisten toimintatapoja ja rutiineja: esim. käytetään kommunikointikansiota, venytellään arjessa, käytetään apuvälineitä, tehdään asioita jotka tähtäävät yhdessä sovituihin tavoitteisiin. Tämä edellyttää terapeutilta neuvottelutaitoja ja kykyä saada lähi-ihmiset mukaan kokeilemaan erilaisia uusia toimintatapoja. Terapeuttien peruskoulutukseen kuuluu kuitenkin pääosin vain opintoja, jotka valmistavat terapian antamiseen. Jos pääpaino siirtyy epäsuoraan terapiaan, täytyy myös omassa koulutuksessa ryhtyä painottamaan taitoja ohjata yhteisöjä.

Yhteisön toimintatapojen muuttaminen ei kuitenkaan ole ihan simppeli juttu. Väitöskirjaani kahlattujen artikkeleiden, sekä oman aineistoni mukaan se voi olla jopa mahdotonta. Lähi-ihmisen toimintaan vaikuttaa terapeutin ohjeiden lisäksi hänen omat arvonsa, asenteensa sekä häntä ympäröivän organisaation, perheen ja yhteiskunnan toimintatavat, arvot ja asenteet. Vaikka yksittäisen ihmisen toimintaa voisikin helposti muuttaa, koko organisaation tai perheen, saatikka yhteiskunnan, mukaan saaminen onkin jo kovin toinen juttu.

Ja tämä asia jäi Suomen Lastenneurologiselta Yhdistykseltä huomaamatta.

Ja oma mielipiteeni on, että jos tätä asiaa ei huomata, ei ole hyvää, tutkimukseen perustuvaa kuntoutusta.

T. Katja

Ps. Lisää ajatuksiani yhteisönohjaamisesta voit lukea kirjaprojektini sivulta osoitteesta www.yhteisönohjaus.fi